Suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo

suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ei puolusteta siksi, että näihin vähemmistöihin kuuluvat olisivat heikkoja. Me olemme vahvoja siinä missä muutkin. Mutta oikeuksiamme puolustetaan ja yritetään parantaa, koska me emme ole samalla lähtöviivalla muiden kanssa, meillä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin kaikilla muilla. Ymmärrän, että monia muitakin ryhmiä vastaan on ennakkoluuloja eikä kulttuurimme kohtele heitä niin armeliaasti kuin pitäisi, mutta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä estävät myös lait - emme ole lain edessä yhdenvertaisia muiden kansalaisten kanssa.

Muuttamalla esimerksi avioliittolakia tai oikeutamme adoptoida, emme kuitenkaan vain tee kansalaisistamme yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia, vaan edesautamme myös kulttuurin kehitystä.

Emme paranna vain vähemmistöjen oikeuksia, vaan myös heidän asemaansa. Kun yhteiskunta hyväksyy kaikki sellaisina kuin he ovat, myös kansalaiset seuraavat joskus perässä. Työ yhdenvertaiseen kohteluun niin lain kuin muiden ihmisten edessä on kuitenkin vielä kovin kesken. Murra sinäkin tänään kulttuurimme normeja ja tabuja. Tee jotain, jonka tiedät oikeaksi, mutta vanhat tavat estävät sinua. Iske silmääsi jollekin bussissa. Pukeudu keskenään epäsopiviin vaatteisiin.

Totea julkisesti, ettet pidä lapsista. Ole kehumatta ystävääsi vain ystävyyden tähden. Pienillä teoilla vapautamme itsemme ja sitä kautta myös toisemme. Minä aion tänään flirttailla vapaasti. Ihan vaikka vain poliittisena kannanottona. Näytä Piilota kommentit 60 kommenttia. Olisit nyt vielä sanonut että kuinka paljon ja mille säätiölle pitäisi verorahoja laittaa, että tämä kauheus saataisiin loppumaan. En usko itse, että verovaroilla minkään tietyn järjestön tukeminen tai tukematta jättämine edesauttaa asiaa erityisen paljon tai ratkaisevasti.

Siksi lähtökohtiani tähän kirjoitukseen olivat - lainmuutokset käytännössä maksutonta - yhteiskunta muuttuu ja ihmiset perässä - ihmisten oman käytöksen muutos maksutonta sekin, oletan. Tietysti jotkin järjestöt, säätiöt yms. Onko sinulle ehkä tullut mieleen, että sinun mainitsemasi "flirttailu" on nuorelle heteropojalle hyökkäys ja ahdistelu?

Ruotsissapäin siitä tulisi välittömästi vankeustuomio, mutta Suomessa ollaan avoimempia, kun täällä lienee tärkeintä vähemmistöjen himot?

Kannattaisi ehkä joskus miettiä muutakin kuin omaa seksualisuuttaan? Ja varsinkaan tyrkyttää sitä nuorille heteropoikasille?

Nimimerkillä ennen kaunis heteropoika, nyttemmin vanhentunut ja edelleen hetero. Tai no, poikkeuksena toki ne Perussuomalaisten ja Kokoomusnuorten perustamat säätiöt, joissa on sitä veronmaksajien täpäkkää. Minkälaisen suhtautumisen naiset, heterot ja lesbot, antavat flirttailullesi? Miksi Laasanen kokee asiat huonommin? Ai tarkoitatko, miten naiset suhtautuvat homomiehen flirttailuun heteromiehelle?

No, yleensä eivät kovinkaan vakavasti, koska tietävät olevansa itse "vahvemmilla". Ei vaan mitä lesbo tekee kun isket hänelle silmää? Olettaen että ei tiedä homoudestasi, ei ole tuttu. Haloo Sanna, ajattelua kehiin. Miten Miikka sen voisi tietää. Eihän homomies flirttaile naisille. Jos joku yksikin ihminen kokee, että flirttailusi on seksuaalista häirintää, silloin se on sitä. Asia siirtyy esimiehellesi tai poliisille.

Tämä on radikaalifeministien läpi viemä uudistus. Radikaalifeminismi on yksi lesbofeminismin päämuoto. Ei liene kovin suuri yllätys, että tavalinen heteroseksuaalinen mies kiusaantuu toisen miehen flirttailusta. Ihmiset ihan yleisesti kiusaantuvat ihan sukupuoliseen suuntaumukseen katsomatta, kun sellaiset joihin he eivät tunne pienintäkään vetoa flirttailevat tai lähentelevät.

Yhtälailla voisi hyvin loukkaantuneena esittää, miten teinitytöt häiriintyvät heille flirttailevasta 50 vuotiaasta kaljamahaisesta miehestä. Tämä tosin ei useimpien mielestä ole mikään karmivan suuri epäkohta joka on ensisijassa korjattava.

Hienotunteisuus on sitä, että ensin selvittää mitä kannattaa tehdä tai sanoa ja kenelle. Hienotunteisuus on toivottava ominaisuus niin homoille kuin heteroille. Hienotunteisuus yhteiskunnassa on kannatettava ominaisuus, eikä sen rikkomisella saavuteta mitään positiivista.

Olen ehkä hivenen poikkeava siinä suhteessa, etten pane homoflirttiä pahakseni vaikka olenkin hetero. Saatan kyllä ottaa nokkiini liian tunkeilevasta käytöksestä, tuli se naiselta tai mieheltä.

Pidän myös hieman omituisena jos kanssaihmisen flirtti menee överiksi ts. Voi alkaa miettiä onkohan ko. Mainitusta homojen adoptio-oikeudesta olen kuitenkin varauksella eri mieltä oletan tässä kirjoittajan ko. Ei siksi ettei homo voisi rakastaa lasta aivan yhtä paljon kuin heterokin. Seksuaalinen suuntautuminen ei tietääkseni ole koskaan vaikuttanut kykyyn rakastaa heterojenkaan kohdalla. Varauksellinen suhtautumiseni johtuu siitä että lapsi samaistuu vanhempiinsa.

Seksuaalien identiteetin kehittyessä lapsi tarvitsee turvallisen ja tasapainoisen esimerkin molemmista sukupuolista, sillä miehet ja naiset ovat erilaisia niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.

On olemassa tutkimuksia siitä miten jommankumman sukupuolen vanhemman puuttuminen tai välinpitämättömyys vaikuttaa lapseen, esim. Vaikka yksinhuoltaja rakastaisi lastaan kuinka paljon ja pitäisi tästä miten hyvää huolta tahansa, isistä ei tule äitiä eikä äidistä isiä. On huomattu että toisen sukupuolen mallin puuttuessa seksuaalinen identiteetti voi vinoutua, esim.

Millä tavalla homoparit olisivat erilaisia tässä suhteessa? Seksuaalinen suuntautuneisuus, identiteetti, ei muotoudu kasvatuksella, se on jo muotoutunut lapsen syntyessä. Machoilu, vamppaaminen, tai vaikkapa homofobia eivät kuulu seksuaalisen identiteettiin, vaan ovat opittuja käytösmalleja. Seksuaalinen identiteetti on synnynnäinen siinä mielessä että homo on homo jo syntyessään, ja hetero hetero.

Lapsi kuitenkin tarvitsee mallin molemmista sukupuolista, sillä seksuaalinen identiteetti ei ole syntyessä vielä ihan valmis, vaikka olemassa onkin. Kenenhän oikeuksia tässä ollaan puolustamassa, lasten vai homojen? Luin Wikipedian jutun, ja en löytänyt siitä mitään, joka olisi todistanut sateenkaari- tai yksinhuoltaja perheen olevan haitallinen ympäristö lapsen kehitykselle. Ei olekaan tarkoitus todistaa että homoperhe olisi haitallinen ympäristö, vaan vähemmän adoptiolapsen kannalta hyödyllinen kuin heteroperhe.

Tiedän että machoilu on sitä kun voitelee öljyllä lihaksensa, ja pukeutuu kuin Village People. Mutta miten tuo vamppaaminen ilmenee?

Raksaduunissa on parikin kertaa tullut vastaan ihmistyyppi joita yhdistää alkoholismi, homofobia, pakonomainen kehonrakennus, pornojutut, promiskuiteetti, machoilu ja -rikkinäinen tai puuttuva isäsuhde.

Naisilla isäsuhteen vaurioituminen tai puuttuminen voi johtaa oman naisellisuuden ylikorostamiseen, promiskuiteettiin jolla haetaan tukea omalle naisellisuudelle, joskaan ei läheskään aina. Yksinhuoltajankin tenava VOI kasvaa ihan täyspäiseksi. Naisilla isäsuhteen puuttuminen voi myös haitata myöhempää sitoutumista puolisoon.

Miehet voidaan kokea lähtökohtaisesti epäluotettavina. Ja miksi sitoutuminen puolisoon, tarkoittanet pitkäaikaisesti, olisi oletusarvoisesti toivottavaa? Voihan lyhytkin romanssi olla huikean antoisa ja muistorikas. Ja taas kiihkeänä alkanut suhde, pitkäaikasena sitoutumisena sitten raastaa puolisot vereslihalle. Lasten harteille sysätään vastuu dysfunktionaalisesta liitosta, kun vanhemmat eivät kykene päätökseen.

Lapset saavat oivan mallin siitä kun vanhemmat eivät osoita toisaan kohtaan hellyyttä. Kyllä se lasten näkökulmasta on. Pitäisi olla myös vanhempien näkökulmasta jo aikovat lapsen hankkia.

En tarkoita, vaan mielestäni parisuhdetta tulisi pitää yllä aktiivisesti. Mutta mihin tämä tässä liittyy? Lue nyt aluksi vaikka tuo: Et varmasti ole täysin väärässä, mutta niin kauan kuin yksinhuoltajuus on sallittua, ei tällä perusteella voi tyrmätä homojen adoptio-oikeutta. Tietääkseni yksinhuoltajat ovat adoptioasioissa samalla viivalla kuin homopariskunnat, ja samasta syystä. Ja mielestäni koko adoptio-oikeuden konsepti on vinoutunut. Ei ole mitään adoptio-oikeutta, ei heteroilla, homoilla eikä sinkuilla.

Ainoa oikeus mikä on adoptioasiassa olemassa on lapsen oikeus. Mitään muita oikeuksia ei ole. Adoptiota voi hakea myös yksin, mutta yhdessä ainoastaan avioparit eivät siis avoparit eivätkä rekisteröidyssä parisuhteessa elävät. Tätähän voisi kai kiertää niin, että henkilö hakee adoptiota ikään kuin yksin, mutta mukana on heti alusta alkaen kumppani, joka voi parisuhteen rekisteröitymisen jälkeen hakea perheen sisäistä adoptiota, jolloin molemmat ovat lapsen huoltajia.

Nykylainsäädäntö suorastaa kehottaa tälläiseen kiertämiseen. Ylipäätään en kuitenkaan käsitä, miksi yksin elävä nainen tai mies voi adoptoida, mutta homo- tai lesbopari ei. Miten kaksi vanhempaa voi olla huonompi kuin yksi?

Oikea vastaus on tietenkin konservatiivien homofobia, vaikka sitä yritetäänkin peitellä eri keinoin. Voihan sitä adoptiota hakea yksinkin, mutta ilman muita painavia syitä en usko onnistuvan. Eli siinä mielessä samalla viivalla. Luulisin toivoisin , että esim. Edelleenkään ei tasa-arvouskovaisen päähän uppoa etteivät adoptioasiassa ole kyseessä aikuisten, vaan lasten oikeudet. Kumpi on adoptoitavalle lapselle parempi ympäristö? Sellainen jossa on turvallinen, tasapainoinen perhe jossa on esimerkki kahdesta sukupuolesta, vai turvallinen, tasapainoinen perhe jossa on esimerkki yhdestä sukupuolesta?

Kumpi antaa lapselle laajemman kuvan ihmisolennon sukupuolista? Tätä tietoa hän nimittäin myöhemmin tarvitsee. Minua vähän väsyttää kaikenlainen fobioiden nakkelu, joka alkaa yleensä silloin jos kritisoi jotain todella uutta, hienoa ja yksipuolisesti mietittyä ideaa.

Mutta millä perusteella homopariskunta olisi parempi tai edes yhtä hyvä ympäristö lapselle, joka, kuten sanoin, tarvitsee mallin molemmista sukupuolista? Tämä lapsi on jo kestänyt pahimman kaikista menetyksistä eikä tarvitsisi niitä enempää. Eikö poikalapsen tarvitse tietää millaisia naiset ovat, ja päinvastoin?

Se on oikeasti lapselle tärkeä asia kun se lapsi ei sitä muuten vielä tiedä? Toisaalta, jos joku ottaa luokseen yhden näistä vähimmistä, tämän orvon, jotta hänen omat oikeutensa saisivat tämän pienen lapsen kautta täyttymyksen, saavat minun puolestani tunkea ne oikeutensa vaikka hanuriin.

Tämä on viime kädessä lainsäätäjän eli poliitikkojen päätös. Nykyään laki ei ota tähän kantaa, eli yksineläjä voi adoptoida yhtä hyvin kuin aviopari. Se taho, joka antaa lapsen adoptoitavaksi, esimerkiksi ulkomainen orpokoti, voi toki asettaa omia ehtojaan, jotka usein sisältävät vaatimuksen kahdesta eri sukupuolta edustavasta vanhemmasta.

Niin kauan kuin yksineläjä voi adoptoida esim Ummaya Abu-Hanna adoptoi lapsensa yksin tarjoten lapselle ainoastaan yhden sukupuolen mallin, homo- tai lesboparin adoption epäämistä ei voida pitää tällä perusteella oikeutettuna. Edelleen, sano mitä sanot, taustalla vaikuttavat vanhoilliset ennakkoluulot homoseksuaaleista vanhempina ja kasvattajina. Onhan perheensisäinen adoptio ollut sallittua Suomessa jo vuodesta homoperheissäkin. Se, että lapsi varttuu homoperheessä joka tapauksessa on riittävän painava syy, ja tässä tapauksessa adoptio palvelee lapsen etua.

Hyväksyt siis sen, että lapsi ikäänkuin kiertoteitse, tultuaan ensiksi ainoastaan toisen vanhemman adoptoimaksi, voi tulla homo- tai lesboparin adoptoimaksi. Ja tämä on kuitenkin ollut mahdollista ainoastaan kolmen vuoden ajan. Uskon, että kunhan homoparien adoptio sallitaan täysimääräisesti, olet valmis senkin hyväksymään samanlaisella parin kolmen vuoden siirtymäajalla. Niin kuin monet muutkin. Jos homomies flirttailee heteromiehelle tietäen hänet heteroksi, niin silloin se on seksuaalista häirintää ja tuomittavaa.

Kuin myös jos mies flirttailee naiselle ja on tietoinen että toinen ei ole kiinnostunut. Tällainen syöpä meidän yhteiskunnasta on kitkettävä välittömästi! Uskokaa tai älkää, mutta minä heterona olen ollut erittäin otettu kun lesbonainen on flirttaillut minulle: Minuakin on homomies lähestynyt parikin kertaa, ja olen kokenut huomion hyvin positiivisena asiana.

Minä olen aina jättänyt flirttailematta - sekä miehille, että naisille tasapuolisesti. Ei sovi minulle moinen. Avoimesti flirttaileva heteromies on harmittavan usein selkeä häiritsevä tekijä lesboille. Voi tulla pilkkaa ivaa naurua.

Lesboille flirttaileminen se parasta onkin. Kunnon haastetta, eikä riskiä että joutuisi vastaamaan sanoistaan. Telaketjurekkafemakoille taas flirtin ja vittuilun voi kauniisti sekoittaa ja taas on hauskaa. Miikka, flirttaile vain, sillä joku saattaa kohdata sinut silmät avaavana ihmisenä. Flirttihän ei ole paha asia, pikemminkin ilahduttava. No, jos se käsi sattuu polvella viipyillä liian pitkään baaritiskillä istuessa, otan erillaisen katsekontaktin ja hymyilen ja katson kättä ja polvea.

Ja käännän hiukan päätäni tavalla, joka antaa ymmärtää kohteliaasti: Miksi homoille pitäisi olla sosiaalisesti hyväksyttyä saada flirttailla heteroille? Kas kun ei pidä sallia niille oikeutta käydä hipelöimään. Pysykää omissa piireissänne, niin me heterotkin teemme. Minä heterona pyörin missä milloinkin, välillä ihan homojen piireissä, vaikka yleensä paikalla onkin sekä että.

Et näköjään ymmärrä hengailun ja flirttailun eroa. Olen ollut samassa kapakassa homojen kanssa ja ei siinä mitään, mutta flirttailuun niiden kanssa ei ole mitään mielenkiintoa eikä sitä voida vaatia. Tai ainahan voi vaatia, mutta flirttailkoot pervot keskenään. Niimpä näytätte pysyvän kun tasa-arvoinen avioliittolaki ja adoptio-oikeuden myöntäminen on niin vaikeita juttuja.

Eihän ne heteroille kuulu missään muodossa. Ja onhan sosiaalisesti hyväksyttävää ihmisen flirttailla toiselle ihmiselle. En nyt tajua miksi tästä pitää tehdä niin vaikea asia. Ihmisiähän tässä vain ollaan. Vielä huomautuksena, että samaan tapaan se baarin itsevarma apinamies köyrii naisia, että en nyt tiedä kuinka sosiaalisesti hyväksyttävää se mahtaa olla.

Täytyy siis muuttaa lakia seksuaalisesta häirinnästä siten että homojen flirttailu heteroja kohtaan ei ole seksuaalista häirintää vaan flirttailua. Ainoastaan heteromies voi häiritä seksuaalisesti. En ymmärrä blogistia pätkääkään. Tässä asiassa ei ole minkään valtakunnan epätasa-arvoa. Ottaa päähän raskaasti että tämmöistä edes suolletaan ilmoille. Kuinka monesti itsekkin olen flirttaillut naisella ja saanut tylyt pakit.

Alkaa menemään nämä vähemmistöjen vaatimukset jo ihan utopia tasolle. Jotain järkee voi käyttää blogistikin. Ja totta helvetissä heteromies saa olla hämmästynyt ja jopa tyrmistynyt jos homo mies hänelle flirttailee.

Miksi ei saisi olla? Pitäisikö blogistin mielestä flirttailla takaisin vielä.. Ikävä kyllä Miikka vielä sinun sukupolvesi seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat heitä, jotka joutuvat kärsimään seuraavan sukupolven puolesta. Mekanismi on sama kaikessa yhteiskunnallisessa kehityksessä. Se asia ei muutu kuin sillä, että olet oma itsesi ja tuot mielipiteesi silloin tällöin esille.

Jos joku loukkaantuu tekemisistäsi, niin sitten loukkaantuu, et sinä ole heille asiasta millään tavalla vastuussa. Itse olin aviossa naisen kanssa, mutta pikkuhilljaa mielenkiinto siirtyi kokonaan miehiin. Jätin avioelämän, koska se ei vastannut sitä mitä olin, ja mitä vaimo tarvitsi.

Ei ainakaan sellaista, jota kiinnostaa miehet. En usko, että on gay, ehkä bi tai jotain. Mutta sen voin sanoa, että tuo jatkuva runkkailu ja pornon katselu kannattaa lopettaa alkuunsa!

Googleta aiheesta jos kiinnostaa mutta ei ole hyvä asia pitkässä juoksussa. Pieni penis omasta mielestään? Kyllä heterokin voi kiihottua pornotähtien isoista kovista kyrvistä, jos ei pidä itseään kovin maskuliinisena. Salaa haaveilee itsensä sen miehen tilalle. Ikävä tilanne silti sun kannalta: Mutta vaikka nainen olisi kuinka kaunis tahansa, ei se homoa hetkauta. Jos kyse on juuri seksuaalisuudesta, niin miehesi on todennäköisesti bi, mutta sekään ei ole niin mustavalkoista, että kiinnostus molempiin sukupuoliin menisi bi-seksuaalilla tasan.

Suosittelen puhumaan miehesi kanssa ja antamaan tälle aikaa ja ymmärrystä, ettei hän joudu jälleen hylätyksi. Kiitos tosi paljon fiksuista ja empaattisista vastauksista! Valitettavasti kyselen täällä, koska mies ei halua puhua mulle koko asiasta.

Hänen mielestään puhuminen vain sotkee asiat ja ilmeisesti hän katuu aiempaa avoimuuttaan esim. Voisiko olla niin, että yritti kaikkensa innostua alussa ja nyt sitten asia on lopahtanut koska oma sukupuoli ym. Onko mahdollista, että aikuinen heteroelämää elänyt mies on niin syvällä kaapissa, että ei itsekään tunnista asiaa.

Mainitsen haluttomuuden naisen kosketteluun ja fantasiat, kysyin suoraan onko yhteyttä. Yritin kaarrella ja yritin suoraan. Miehessäsi on heteromaisia piirteitä, mutta hänen puheensa viittavat homouteen. Siksi olen taipumainen uskomaan, että hän on bi. Pornossa kyse on seksin helppoudesta. Suosittelen vähempiä kysymyksiä, vähemmän puhetta. Miehesi voi eniten pelätä epähienoa kommenttia, jos asiat taas luistavat.

Jos olet rikkonut luottamuksen, koita kerätä se takaisin. Meillä kaikilla on fantasiamme. Harva tosielämässä haluaa toteuttaa niitä, jotkut fantasiat toteutuessaan ovat jopa karuja. Siksi asian vatvominen ei ole järkevää. Jos sinulle kerrotaan jotain joka on syvällä sydänjuuressa, siitä ei sovi keskustella arkisesti eikä paisutellen.

Meillä miehillä on aika tarkka käsitys miehuudesta ja kunniastamme. On tärkeää, ettet astu rajan yli ja anna ymmärtää, ettei miehesi ole täysi mies.

Jos miehesi on bi, selviät kriisistäsi korostamalla, että miehesi on mies, isoilla hauiksilla. Huijaa sanaa ajattelen lainausmerkeissä. Mutta siis jos mies ei kerro rajoitteistaan joita on tiedossa fantasioiden takia, on aika epäreilua että naisen pitää kestää ja hyväksyä ja ymmärtää.

Iso tuska tämä on naiselle. Jos ei seksi enää maita, eikö kyseesä ole kaappihomo biin sijaan? Ovatko haluttomuus suuseksiin ja kosketteluun ja suutelemiseen kuitenkin ne piirteet jotka naisen kanssa naisen on kestettävä?

Bi paljastuu siis sängyssä auttamatta? Hyvä keskustelu ja ymmärrys n suuri myös nimimerkkiin "biiepäilys kotona". Minäkin olen vihainen, mutta vaihaisuus ei kyllä auta. Bihenkisen kommenteista sain paljon ajateltavaa. Koetan olla hienotunteinen vaikka erilaiset tunteet painavat minullakin päälle.

Jäin miettimään miten kovin erilaisia me naiset ja miehet olemme, miehen miehisyytttä pitää jotenkin tukea, naisille riittänee, että naiseutta ei loukata. Vaikka minulla olisi naissuhde, tuntisin kyllä olevani nainen ilman miehen tukea, naiseutta ei naissuhteeni muuttaisi. Se vaikuttaa melko rasittavalta ja raskaalta. Jos ei mies hyväksy itseä, on aika vaikea tietää mistä naruista pitäisi vedellä. On tosiaan minunkin elämäni kyseessä, ei vain miehen.

Edellinen kirjoittaja nosti kiinnostvan asian, josta en paljon keskusteluja ole löytänyt: Tästä asiasta naiset kirjoituksissaan vaikenivat tai sanoivat suoraan, että eivät tästä tarkemmin kerro, mutta tietävät ovat siis sänkykäytöksen vuoksi epäilleet miestä bisseksi tai jopa homoksi. Löysin kaivellen seuraavia asioita, jotka ovat myös tuttuja minulle: Suutelemisessa on jotakin ongelmaa se ei ole syvää tai jää pois, yleensä tunteiden merkki Suoraan aktiin meneminen korostuu tai suuseksi tai koskettelu on ainakin väkinäistä.

Silmät kiinni oloa ja takaapäin panoa, kontaktin välttelyä. Ei vaikuta siltä että bi-seksuaali haluaa molempia sukupuolia, vaan että haluaa naiselta turvan ja ymmärryksen ja ehkä romantiikan, mies oikeasti kiihottaa.

Kutsuvatko naisen haluavat homot itseään bisseiksi? Mietin myös miksi kanssasi oleva mies tahtoo olla kanssani jos seksi on noin väkinäistä. Toivon itsensä löytäneilträ miehiltä kommentteja, ja naisilta: Hinaaja se on sun täytyy piikittää testosteroonia siihen. Kertoilkaa homo-ja bi-miehet miten suuntautumisenne näkyy seksissä naisen kanssa. Kiinnostaako suutelu, tarvitsetteko miesfantasian vai riittääkö tilanteessa naisen läsnäolo. Haittako se mieskiinnostus naisen seurassa.

Naisena väitän, että se näkyy. Mun hypoteesi on, että läsnäolo paljastaa kaappihomon. Nopeesti yhdyntään, paljon silmät kii ja takaapäin, ei suutelua kummoisesti eikä suuseksi-intoa. Mulla ei varmaan näy: Umpihomoista luulis näkyvän jotenkin, mutta jos on kovin vastenmielistä, niin ei kyllä varmasti edes seiso. Bi miehenä nautin suunnattomasti seksistä myös naisen kanssa, eikä miesfantasia siihen väliin pääse mitenkään. Seksi miehen ja naisen kanssa on ainakin mulle kaksi yhtä himokasta ja nautittavaa kokemusta.

Mutta vastauksia on varmaan yhtä monta kun on bissejä tai homoja: Läsnäolo paljastaa kyllä rakastaako miehesi sinua fyysisesti. Se ei kerro sitä, onko miehesi homo.

Olen itse tilanteessa, jossa mieheni fyysinen kosketus tai hänen hyväilynsä vähät kiinnostaa minua. Mieheni itsekäs käytös, yksitoikkoisuus, aika ja se, että olen joutunut paapomaan aikuista miestä, on johtanut siihen, että rakkauteni on loppu.

Olen kyllästynyt olemaan vain se, joka joustaa ja, jota kohdellaan kuin esinettä. Silti elämä jatkuu ja olemme yhdessä. Täytän velvollisuuteni ja olen tukemassa rinnalla.

Minusta elämä voisi antaa enemmän. Etenkin jos kova elin kiihottaa, ei naisen elin. Miksi on naisen kanssa. Voiko oikeasti rakastaa jos välttelee fyysisesti? Pliis, vastailkaa tuntoja vaikka aiemmilta ajoilta. Heteromiehiä syytetään yleisesti siitä, ettei esileikki kiinnosta. Pikapano on ihan yleinen juttu ja suutelemattomuus on aika tavallista. Stressi laskee taatusti intoa kosketteluun, mutta, jos miehesi ei halua miellyttää sinua, teillä on parisuhdeongelma. Se on eri asia kuin homous.

Olen bi mutta miehet kiinnostaa enemmän. Mitään yhdyntä tai suuseksijaottelua en omissa suhteissani ole huomannut, enkä mitään silmät kiinni -meininkiä. Itseäni ei ainakaan suutelu kiinnosta. Koskettelu menee jossakin määrin. Minusta toista voi rakastaa vaikka fyysistä kontaktia ei olisikaan.

Tuosta vaan on niin montaa mieltä olemassa että "seksi määrittelee parisuhteen" jne. Olen ollut elämäni aikana enimmäkseen heterosuhteissa. Kuitenkin olen aina tuntenut myös seksuaalista vetoa miestä kohtaan, pidän miehen vartaloa ja kalua kiihottavana ja kauniina, mutta palvon kenties vielä enemmän naista. Olen varmaan jossain määrin bi, vaikkakin ehkä enemmän hetero.

Koko kategorinen ja ahdas jaottelu hetero,gay,bi jne on mielestäni väkivaltainen ja äärimmäisen ahdistava. Olisin valmis väittämään, että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän biseksuaaleja. Elämän kokemukset ja opitut mallit vain ohjaavat ja tämä ahdasmielinen kategorisointi ihmisä käyttäytymään ja valitsemaan sukupuoliroolinsa ja tätä valintaa me sitten ihmettteleme elämissämme.

Minusta nimittäin tuntuu että ihmisen seksuaalisuus ei ole jotain pysyvää samaa. Se on jatkuvassa muutostilassa, prosessissa, ja me muutumme. Homosta biksi, heterosta lesboksi jne jne. Seksuaali-identiteettimme on jatuvassa liikkeessä. Mitä tulee ketjun aloittaneen ongelmaan, kysymys on mielestäni kohtaamattomuudesta.

Te kaksi ette kohtaa toisianne seksuaalisesti, avoimina ja haluavina. On helppo nähdä ongelma toisessa, mutta mielestäni kahden ihmisen suhteessa on aina kysymys kahdesta ihmisestä ja jostain joka on heidän välillään.

Olen ollut naimisissa 30 vuotta. Nuorena parikymppisenä aloitinoman seksielämäni äärettömän kompleksisena ja arkana. Pelkäsin asiaa jota halusin järjettömästi. Olen masturboinut kahdeksan vuotiaasta alkaen. Vieläkin saatan masturboida useamman kerran päivässä, vaikka ikä alkaa tehdä tehtäväänsä enkä ole niin maaninen siinä touhussa.

Olen ollut pornon suurkuluttaja vieläkin katselen jonkin verran ja kuten arvaat olen harrastanut seksiä paljon , aivan liian paljon , avioliittoni ulkopuolella. Jotain olen kertonut vaimolleni hirveässä syyllisyydessäni, ja siitä on seurannut liittomme aikana kolme vakavaa aviokriisiä. Niitten yli on päästy puhumalla ja kohtaamalla sekä vaimoni on käsittämättömän sitkeyden avulla.

Oleellista on se että meidän kahden seksi on aina ollut eri merkkistä. Minä olen ollut erittäin aktiivinen ja hän passivinen. Olen halunnut paljon, hänelle on riittänyt vähempi. Olen jatkuvasti joutunut tekemään valintaa omien seksuaalisten mieltymysteni ja kaiken sen muun mitä parisuhde parhaimmillaan tarjoaa, väliltä.

Seksi on vain osa parisuhdetta. Se on tärkeä osa, mutta se ei ole kaikki. Iän myötä tämä asia korostuu. Tarinassasi oleellista ei ole mielestäni se, että saatko jonkun nimikkeen ja selityksen "mieheni on homo" tai "mieheni on bi", vaan se että te kohtaatte toisenne. Jokin arkuushan ja kyvyttömyys miehessäsi on. Voi olla että hänelle seksi on hirvittävän suorituspaineen alaista. Porno on helpompaa ja turvallisempaa. Ja saatanan paljon yksinäisempää! Ei tuo suorituspaine vielä mihinkään homouteen viittaa.

Ja mitä pitempään tukko keskenänne jatkuu, sen kovemmaksi paineet käyvät. Takaapäin nainti oli aikoinaan aivan minunkin suosikkiasentojani.

Irrottelin aina niin itseni orgasmiin. Nykyään en viihdy siinä ollenkaan, tulee jotenkin yksinäinen olo. Miehesi häpeää turhaan fantasioitaan ja runkkailuaan. Älä lisää sitä taakkaa, äläkä puutu siihen.

Puhu miehelllesi siitä, mitä sinä haluat, mistäsinä fantisoit. Jos hän on kiinni pokessa, kerro mitä itse haluaisit pornolta. Jos hän katsoo gay-leffoja, mene mukaan. Katsommehan me miehetkin lesbo-leffoja.

Jos sinua inhottaa koko porno jonka voin myös hyvin ymmärtää kerro hänelle miksi se sinua inhottaa, mutta anna hänen fantisoida rauhassa. Ei se ole sinulta pois.

Vai onko poken kanssa runkkailu hänen haluaan tai ns. Kiinnostu kaveristasi, yritä saada hänet kiinnostumaan itsestäsi.

Minäkin aloin rakastaa naisten rintoja yli kaiken sen jälkeen kun sain tyttöystävän jolla on kauniit ja muhkeat sellaiset. Siihen asti vannoin olevani peppumies, koska vaimollani on jumalalliinen sellainen. Me muutumme, halumme vaihtelee, samoin sen kohteet.

Totta kai liika runkkaaminen vie halut. Hän ei halua myöntää itselleen että hän ei ole hetero, yrittää väkisin sinun kanssasi. Hän kuvittelee yhdyntöjen aikana että olisi pojan kanssa.

Et näköjään tiedä mistään mitään. Biseksuaali on kiinnostunut molemmista sukupuolista, joten miksi yhdynnän aikana kuvittelisi olevan pojan kanssa? Ei kai biseksuaali kuvittele yhdyntöjen aikana olevansa miehen kanssa, se joka sellaista kuvittelee on homo!

Bi nauttii myös naisen kanssa olemisesta.

toukokuu Tekstistä näkyy myös innostukseni vanhaan Suomi-iskelmään, sillä heräsin luvun mittaan homomiehet alkoivat kyllästyä vaivihkaiseen flirttiin olivat kaikki yksinäisiä nuoria miehiä, jotka illan suussa alkoivat kiihkeästi .. pmmp (1) pohjanmaa (2) politiikka (12) porno (11) pride (12) pride-elokuva. elokuu On useita miehiä, joiden itsetuntoa ei horjuta silmäänsä iskevä homomies. Eivätkä kaikki homot koe torjutuksi tulemista yhtä vahvasti kuin toiset. elokuu Olen seurustellut puoli vuotta tosi tiiviisti miehen kanssa. Aluksi hän pelkäsi ettei hänessä "ole tarpeeksi miestä minulle" ja hän on pelännyt olevansa homo. . mielestään)? Kyllä heterokin voi kiihottua pornotähtien isoista kovista kyrvistä, jos .. Esteli mua olemasta liian kiihkeä, halusi puhella arkisia jne.

: Suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo

SEKSITREFFIT HELSINKI KALU KUVIA GAY Oma lainatakaus taloyhtiöiden remonttiahdinkoon. Muutenkin Kaupunginmuseon ympäristö oli ollut ennen muinoin — —luvuilta lähtien — erittäin vilkas kruisailualue aina Töölönlahdelle saakka. Itse yritin löytää jonkun asetuksen siihen liittyen, mutten löytänyt. Minäkin aloin rakastaa naisten rintoja yli kaiken sen jälkeen kun sain tyttöystävän jolla on kauniit ja muhkeat sellaiset. Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu.
Suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo Eroottiset homo tarina bigcock
Live jasmine parhaat homoseksuaaliseen porno Thai hieronta homo vaasa latex shemale

Parille seuraa peltolan homo ammattikoulu turku

Trios español porno. con viejos xxx 18 porn casting porno lesbicas xxx amater corridas xxx videos bisexual porno viseos porno maduros pelis x maduras gordas vedios de sexo gratis maduras.

con tetas de sexo anal videos porno con tios follando porno para mujeres haciendo pajas femeninas grandes ver porno sado videos porno peliculas xxx porno gratis peli porno pollas grandes gordasxx pollasgrandes videos porno striptease porno en casa tias guarras viejas peludas follando cuarentonas calientes gratis de madres ruvia19 videos porno gratis maduras follando videos putas rubias tetonas cams sexo gratis videos amateur video porno videos porno paris hilton porn porno videos porno videos de travestis sexo gratis sexo en la cocina porno playa porno español chicas xxx gratis porn pros videos caseros lesbianas negras peliculas porno japones ama de travestis videos hentai x video porno madura lenceria abuelas asiaticas maduras maduritas.

con gorditas xxx follar porno sexo anal porno gratis rubias 19 sofia rose embarazada alexistexas muyputas pirno español mom and son xxx espanol transexual pornoo porno gratis xicas desnudas porno maduras porno africano videos pollones videos porno de tranxesuales porno de maduras xxx publico porno lesbico hombres chica porno manga hentay secretarias porno barbosa lesbianas sexo gratis videos de porno chicos desnudos porno español viejas gratis maduras teen anal videos porno squirt video descargar gratis ver video vídeos porno erotico hentai porno gordas pollas follando gorditas video videos jovenes follando de rubias porno porno castellano chica porno viejas putas gratis vudeos porno abuela follando joven porno mamadas corridasenlaboca jasmine webb hentai bidios xxx follando madre folla a chorros videos xxx putas pajas videos porno gratis trios tetas del porno maduras follando de porno peludos hd follando videoa porno porno gratis mujeres haciendo el culo videos chicos jovenes videos porno porno hd follando interracial striptease porno masage pelis porno ver porno cocina videos jovenes sexo gratis amateur porn free porno pornografia follando vídeos eróticos videos de porno mujeres mujeres tetonas follar hoy nuria tetona joven despedidas de porno gratis vudeos porno erotico video porno videos porno vintage porno sexo maduras gratis chicas espiadas mejores tetas gordas gratis lesbianas latinas zorras peludas videos porno despedida de maduras orgias hd nacho vidal video sexo xxx en castellano sexo gorditas folladoras spanish porn 18 porn mujeres haciendo pajas videos porno gratis super xxx hentai hd videos ver videos pornno casting porno español sexo por webcam videos gratis sexotube videos porno trio putas modelos porno striptease porno gratis videos gratis porno gratis maduras porn free sasha grey follando tios follando videos amateur xxx brutal xxx videos de asiaticas porno de chicas buenas desnudas mujeres porno free masage rooms orgias mature videos porn morenas19 videos porno fuerte peliculas porno de mujeres muy duro videos gratis sasha grey videos porno anal travestis sado gratis sexo con joven tetona porno castellano follar porno alexis texas madura lenceria porno de mujeres hermosas porno español anal porno joven follando latinas calientes vídeos de abuelas haciendo sexo anal extremo porno bareback eyaculacion femenina videos amateur transexuales hombres desnudos porno mujeres masturbandose sexo con silvie delux 18 xxx viejas haciendo pajas sexo con gorditas xxx gratis videos gordas xxx follando pov porn sexy nekane follando italiana follando actrices porno pelirojas videos xx porn porno cachas videos gratis xxx viejas chupando gordas maduras en español gratis peliculas porno descargar videos de tetonas maduras.

Suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo

Suomalainen pornotähti kiihkeä mies homo