Yli polven saappaat kyrpää homoseksuaaliseen äidille

Tämä on siis järjestyksessä neljäs. Tänne voit kirjoittaa mielipiteesi, esittää kommenttisi, kertoa ehdotuksesi, kysyä kysymyksesi tai laittaa esille oman aforismisi. Kirjoitusten tulee liittyä aforistiikkaan tai aforismiyhteisöä kiinnostaviin muihin aiheisiin.

Lisäksi kirjoitusten tulee luonnollisestikin noudattaa muun muassa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja hyviä tapoja. Harhaanjohtavien tai epäasiallisten nimimerkkien käyttö on kiellettyä. Näin pääset nopeasti tämän sivun loppuun: Marko Laihinen kirjailija ja nuorisotyöntekijä marko. Erkki Kiviniemi varapuheenjohtaja erkki. Vaikeimmissakin tilanteissa on kyettävä säilyttämään sellainen usko, että kirjoitelmat säilyvät tulevaisuudelle.

Powered by Rohea Oy. Lentääkö vai nilkuttaako lause? Aforismeja ja aforistikkoja sekä tietoa aforismista. Aforismiyhdistys järjestää aforismiaiheisia tapahtumia, harjoittaa julkaisutoimintaa, osallistuu muiden järjestämiin tapahtumiin, tuo aforistiikkaa esiin mediassa sekä pyrkii muilla tavoin edistämään aforismin asemaa. Jäsenmaksu10 euroa kannatusjäseniltä 20 e henkilöjäsenet tai e yhteisöt maksetaan tilille FI59 35 Suomen aforismiyhdistys.

Käytä maksaessasi viitenumeroa Kun maksat jäsenmaksusi, toimitathan meille myös yhteystietosi esimerkiksi sähköpostitse, jotta voimme lähettää sinulle jäsentiedotteet. Jäsenmaksu kattaa jäsenyyden yhdeksi kalenterivuodeksi. Janne Tompuri Aforismiblogin toimittaja: Ihmistä etsimässä Mirkka Rekolaa koskeva aineistokeruu käynnissä Marko Laihinen: Halokehrät Huhtikuu 7 Jukka Tavi: Ajatuksia ilman lähdeviitteitä Helmikuu 2 Afo-pub kerää itähelsinkiläisten aforismeja Ajankohtaista luettavaa aforismin ääreltä Tammikuu 3 Vuoden aforismikirja Lassi Kämäri -palkinto Turun Sanomien Viikon aforismi -palstalla Johanna Venho ja Markku Envall 28 Joulukuu 5 Raideaforismit valittu - kiitokset kirjoittajille Tietokirjauutuus aforismista Erkki Juhani Melartin — on poissa Aforismikeskustelua televisiossa Opistotalon aforismeja Marraskuu 3 Aforismikilpailu Paula Sainion Koivikkoyö Marko Laihinen Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajaksi Lokakuu 3 Suomen aforismiyhdistys ry: Kaikkiin neljään tuuleen Elokuu 2 Aforistinen hautausmaakierros Aforismi-ilta Turussa Aforismikirjoituskilpailu 17 Joulukuu 1 Rauno Rikkonen: Takaisin tuttuun ja turvalliseen.

Paikkaan, josta kaikki lähti ja josta kaikkeen löytyi apua. Lyhyt sisällöltään, mutta silti niin mahdotonta ymmärtää. Tekstin ydin on siinä, että koskaan ei ole varmaa, mihin päätyy ja mitä tarvitsee. Tuskin tarvitsee edes mainita, mikä tarkoitus tekstillä on.

Niin moneen otteeseen kuinka olenkaan kertonut, mutta kerrottakoon vielä kerran. Alotin kirjottamisen ilman mitään määränpäätä ja visiota, ilman mitään käsitystä siitä, kuinka homma toimii, ahertanu vaan tekstiä tekstin jälkeen ja sittemmin huomannu, että verbaalinen ilmaisutaitoni on jotain, millä pystyn kertomaan ajatuksiani, ilman, että kaikki tuomitsisivat.

Mutta kuitenkin, tuossa kun ilmoitin lopettavani kirjoittamisen, ajattelin tehdä sen omasta tahdostani, tajuamatta, että voin kirjoittaa muustakin kuin itsestäni. Voin kirjoittaa vaikka urheilusta. Voisin tehdä blogistani aivan itseninäköisen, tällä hetkellä se näyttäisi valitettavasti hyvin höntsältä, mutta kunhan vain saadaan lentopallokausi startattua niin tähänkin löysäilyyn tulee muutos.

Kymppitonni meni rikki tuon kirjoituksen saralla, minkä piti ja minkä luulin olevan viimeinen kirjoitukseni. Ja vielä suuremmat kiitokset palautteesta mitä olen vastaanottanut yllämainitun asian yhteydessä! Lopetin kertaalleen, koska rupesin pelkäämään liiallista avautumistani. En koe ongelmaksi saatika vaikeaksi kirjoittaa kaikesta, mutta siltikin suhtaudun aina pienellä varauksella kirjoittamaani tekstiin, arvioiden sen ulkopuolisen silmin siinämäärin, että mitä itse haluaisin lukea ja mistä kiinnostuisin lukemaan.

Luin jokaisen tekstini läpi kertaalleen, jonka jälkeen ynnäsin lässynläät sekä jossittelut. Huomasin, että kirjoitan tekstejä, jotka herättävät vastentahtoakin sääliä. Sanottakoon, että tekstien peruspohjainen luontitarkoitus oli kertoa omista kokemuksistani, mielellään niiden herättävän keskustelua, mutta vähiten niiden luonnin aikana toivoin vastaanottavani myötätuntoa ja valittelua kovasta lapsuudestani.

Asiat jotka ollaan jo käsitelty ja jotka ollaan hyväksytty, on asioita, joihin harvemmin pystyy vaikuttamaan. Lapsuuteni oli yksi muiden joukossa, eikä kukaan pysty omaan menneisyyteensä enään vaikuttamaan. Jätetään turha jossittelu sikseen ja ryhdytään keskittymään vain tähän hetkeen, sillä se on se, mikä ohjaa sinua. Ei menneisyys vaan nykyhetki. Jokakerta, kun kirjoitan ja julkaisen uuden tekstin, jaan sen facebookkiin. Jokakerta kun jaan sen facebookkiin, kirjoitan pienimuotoisen kuvauksen kirjoittamastani tekstistä.

Olenkin huomannut, että mitä enemmän kuvaus on paljastava sekä avaava, niin sitä enemmän sitä luetaan. Esimerkiksi viimeisin kirjoitukseni, jossa facebookissa kirjoitin,  että " Viimeinen kirjoitukseni.

Tämän jälkeen ei tule enää postauksia uusista teksteistä ja syy siihen löytyy itse sisällöstä. Kerron viimeisessä tekstissä kaiken mitä mielessäni oli kirjoitushetkellä  " Kuvaus, joka avaa tekstin pienessä paketissa.

Kieltämättä jokaista ihmistä kiinnostaa toisen ihmisen paljastukset. Miksi muuten Seiskapäivää lehti olisi niin suosittu? Toisena esimerkkinä ensimmäinen kirjoitukseni lentopallourastani oli tähänastisista luetuin. Reilut lukukertaa tekstillä, joka jaettiinkin monen valmentajan sekä pelaajan toimesta, oli kuvaukseltaan hyvin arka ja avaava.

Kerroin kuvauksen yhteydessä, että saatan mahdollisesti lopettaa pelaamisen, joka mielestäni on yksi syy, miksi sitä luettiinkin niin useasti. Onko ihminen niin vaativa, että tarvitsee erityisen syyn avata jotain herättääkseen mielenkiinnon? Oletteko huomanneet, kuinka Iltalehti uutisoi katoamistapauksissa vain, että henkilö on kateissa. Jokaisella herää mielenkiinto, että mitä, kuka ja mistä henkilö on kadonnut, mutta kuvaus uutiselle ei itsessään kerro sitä, vaan se vaatii linkin avaamisen, saadakseen tietää, mistä henkilö on kadonnut.

Entäpä jos itsessään kuvauksessa kerrottaisiin katoamispaikka, niin avattaisiinko sitä uutista silloin niin usein, kuin ilman katoamispaikkakunnan nimeä kuvauksessa?

Tai vaikkapa uutinen "Täällä on viikonloppuna lämpöisintä". Seikka, joka varmasti kiinnostaa monia, mutta itsessään tämäkin uutinen vaatii sen avaamisen, jotta saisi tietää. Harvinaisen hieno taito, jota on vain harvoilla. En varsinaisesti mitään, mutta olen huomannut, myös itsessäni, että ihminen on laiska. En itsekään jaksa vaivautua avaamaan saatika tekemään mitään, jossen näe asiaa mielenkiintoisena heti alusta lähtien. Luontaismielenkiinto on hyvin konkretisoitua, esimerkiksi urheilijalle urheilu.

Mutta mihin kategoriaan muut sijoitetaan? Bongaatko omat kiinnostuksen kohteet ensimmäisenä, vai oletko avoin kaikelle uudelle, mitä ikinä eteen sattukaan tulemaan?

Itse olen hyvin yleissivistyksetön. En tiedä autoista mitään, en inttisanastoa, hyvä kun edes suomen historiasta tiedän. Mun asuminen rewell centerissä tuleepi viimeistään lokakuussa päätökseensä. Aivan mahtava asunto mahtavalla paikalla, mutta uudet haasteet kutsuu! Tietenki aina ydinkeskustassa asumisessa on haittapuolensa, itsellä ainaki petollisen lyhyt matka viihteelle sekä muihin houkuttaviin paikkoihin, kuten pizzerioihin. Luojan kiitos jokainen pitsa ei näy, mutta huomaa että nyt ollaan menty hieman väärään suuntaan.

Muutan siis takaisin kotiin. Allright, kuulostaa säälittävältä kun iso vuotias poika muuttaa takaisin kotiin, mutta sanottakoon sen verran, että oma äippäni päätti lähteä hieman lomailemaan, jopa puoleksi vuodeksi päiväntasaajalle  Espanjan Inglesiin asti.

Joten äidin omistusasunto jää käyttämättömäksi, paitsi nyt kun itse muutan siihen, saan käyttööni rapiat kahdeksankymmentä neliötä. The teemu Toinen ilonaihe onkin tuossa äidin espanjanlomassa se, että päätimme parhaan kaverini Teemun kanssa lähteä morottamaan äitiäni tukalan lämpöiselle saarelle.

Joulukuussa olisi tarkoituskin lähteä, mutta sen onnistumiseen vaaditaan kaksikin asiaa. Ensinnäkin se, että saan sekä työvuorot että peliaikataulun mätsäämään, sekä että saamme äkkilähdöt sopivaan aikaan.

Onnistuessaan yhtälö onkin aivan vallan muikea! Me ollaan lomal eikä naisist oo stressii. Nää on niit päivii millon ei tarvii toppatakkii. Lahjoin siin hirvees jurris pari koppalakkii.

Ei jäänyt viimeiseksi ei.. En tosin lupaa kirjoittavani kovin usein, mutta voin joskus jotakin väsätä, vain pitääkseen itteni hereillä. Kiitos kiitos ja kiitos vielä kaikesta feedbackista jota ootte huudellu! Tämä on viimeinen kirjoitukseni. Tässä tekstissä kerron kaiken, mitä mielessäni on, joten lukekaa tarkkaan, saatatte löytää itseänne koskevia asioita tekstin sisällöstä. Aloitin blogittelun heinäkuun alussa. Aluksi aloitin varovaisesti, tietämättä, mitä voin kirjoittaa ja mitä kehtaan julkaista.

Mutta ensimmäisen tekstini jälkeen sain kuulla niin paljon positiivista palautetta, jopa ihmisiltä, keiltä sitä vähiten odottaisi, kannusti minua jatkamaan hyvin alkanutta verbaalista avautumistani. Olenkin aina ollut herkkä ihminen, en koskaan ole tietoisesti yrittänyt esittää kovaa jätkää kenenkään edessä saatika kenenkään takia. Olen hyvin haavoittunut lapsuudestani ja sen sisältämistä kokemuksista.

Ennen en pystynyt avautumaan kellekkään, mutta nyt koen sen helpommaksi, kuin mitä olisin missään vaiheessa uskonut. Olimme viettämässä kerran iltaa perheeni kanssa äidin miesystävän luona. Tulevan lyhyen kertauksen pointti on siinä, että kun olin lapsi, kammoksuin, jopa pelkäsin ihmisiä, jotka käyttivät alkoholia ja siitä johtuvista seurauksista. Eli siis, olin itsekin jo oppinut tavoille, kuinka alkoholia maistellaan sivistyneesti. Jostain syystä koin hirveän tuskalliseksi oloni, jonka takia menin sisätiloihin istumaan, selvittämään mikä minua vaivaa.

Tunsin vain kuinka pääni on räjähähtämäisillään kaikista takautuvista muistoista, joita kyseinen ilta peilasi pahaenteisesti. Näin siis jotain samanlaisuutta siinä illassa kuin siitä, mistä olin lapsena traumatisoitunut. Olotilani vain paheni ja paheni, en kyennyt edes ajattelemaan muuta kuin lapsuuteni traumoja. En ollut ennen tätä kyseistä iltaa koskaan itkenyt täysi-ikäisenä perheeni nähden.

Mutta jostain syystä jouduin senkin tekemään, mutta onneksi rakas isosiskoni oli lähellä, turvaamassa oloni. En tuntenut oloani onnelliseksi sillä hetkellä. Sen jälkeen jouduin, tai itseasiassa en joutunut, vaan halusin jopa omasta tahdostani käydä juttelemassa terapeutille lapsuuteni traumoista. Jos joku pähkäilee, että onko terapeutilla käynti vain merkki alkavasta hulluudesta, niin voin sanoa, että ei tarvitse olla edes terapeutti, mutta puhuminen auttaa.

Älkää pitäkö pahaa oloa sisällänne, päästäkää se ulos. Patoutuneet muistot sekä ajatukset, ei hyvä. Puhuminen ei ole mitää mitä pitäisi hävetä. En nyt yritä sanoa, että minulle voi tulla puhumaan, mutta haluaisin, että ne, jotka tietävät tai tuntevat itseni, tulisivat juttelemaan rohkeammin. Julkinen hätähuuto heitetty ilmoille, nyt vain odotellaan vastausta.

Kuten niin moneen otteeseen olenkin jo kertonut, kuinka vietin yläasteeni yksin, niin koska ensimmäisessä lauseessa kerroinkin kertovani kaiken mitä mielessäni on niin, kerrottakoon se vielä kerran.

Nykyään minullakin on niin lukematon määrä kavereita, hyviä ystäviä joihin voi turvautua koska vain ja joiden kanssa voi viettää aikaansa, vaikka mitä tapahtuisi. Onhan meilläkin ylä-ja alamäkiä, mutta mikään ei ole liian iso haaste kavereiden takia, varsinkaan jos tietää millaista se on elää ilman heitä. Teemu, Kirsi, Birger, jos luette tätä, niin haluan sanoa kiitokset teille kaikille kaikesta!

Olen kävellyt välillä kyrpä ottassa, niinkuin kaikki meistä joskus, mutta onneksi olette onnistuneet aina ottamaan sen pois. Sitten taas vakavaan aiheeseen. Tai miten tätä nyt haluakaan pyöritellä, mutta itselleni ainakin helvetin ärsyttävä asia. Vaikka olenkin, tai ainakin pyrin olemaan mukava kaikille, niin en silti halua katsella kaksinaamaisuutta.

Kiinnostuneen ja muka-kiinnostuneen välillä on hiuksenhieno raja, joka on vaikeasti havainnollistettavissa. En pidä tyypillisenä ominaisuutena itselleni, että sanon asiat suoraan, mutta nyt sanon. Nimeltä en mainitse henkilöitä, mutta jos kyseinen henkilö lukee tätä, niin varmasti tuntee, tai ainakin toivon että tuntee piikin sydämessä.

Eräälle henkilölle tuntuikin olevan vaikeaa ymmärtää asiaa, että teenkin tätä vain omaksi ilokseni, en miellyyttääkseni muita. Kirjoitin ensimmäisen tekstin, jossa vain kerroin jotain epämääräistä, en ehtinyt edes avautua niin eräs hyppii kumisaappaat jalassa silmille.

Jos sulle on noin vaikeaa ymmärtää asiaa, kun sanon että anna olla, niin sitten en voi enää muuta tehdä, enkä aio. Avaudu itse vaikeasta elämästäsi, niin tulen kertomaan julkisesti kuinka ketään ei kiinnosta.

Huh, helpotti olo kummasti, kun raivopäissäni rustasin päällimmäisen tuntemukseni kirjottamiseen liittyen. Lopetan kirjoittamisen, koska mitä edemmäksi olen kirjoittanut, sitä enemmän olen avannut itseäni muille. En tahdo tehdä sitä kokonaan, koska silloin ei olisi mitään enään kerrottavana.

Pidän siitä, kuinka minulle kerrotaan, että osaan kirjoittaa ja että blogitekstini ovat hyviä, mutta ongelma onkin nimenomaan siinä. Ihmiset odottavat kertakerran jälkeen aina vain ihmeellisempiä sepustuksia, jolloin taas itselleni kasautuu paineita kirjoittamisen suhteen, jota en halua, koska teen tätä huvinvuoksi. Kivaahan tämä on ollut, sitä en tarkoitakkaan.

Hienointa tässä on se yllätyksellisyys, joita olen päässyt näkemään. Voin sanoa, että nuorena tekee virheitä, tuomitsee ja kiusaa. En kanna kaunaa kenestäkään tai mistään. Tavallaan olenkin kiitollinen että itseäni kiusattiin ja että olin yksin. Lentopallo oli ainut ystäväni.

Luojan kiitos, edes se! Urheilua parempaa kaveria ei tule koskaan olemaan. Se teki minusta pelaajan, jota olen aina halunnut olla. Mutta vaatiiko lajiin täyspanostaminen yksinäisyyden tunteen? Todistin kaikille, että on mahdollista saavuttaa mitä vain jos sitä vain haluaa. Mutta se ei tarkoita etteikö voisi olla samalla kavereita. Olin viime viikolla kin viihteellä, jossa törmäsin ala-asteaikaiseen luokkatoveriini.

Emme kai koskaan oikeastaan tultu toimeen ala-asteen aikana, mutta ilmeisesti blogini sai hänetkin huomaamaan muutoksen. En halua kehuskella, enkä edes yritä, mutta sanottakoon, että olin oikeasti hyvin itsekäs, kusipäinen yksilö lapsena. Saatanhan tietenkin olla vieläkin joillekkin, mutta aivan syystä. Luokkakaverini sanoikin, että ei uskoisi millaisen muutoksen hän minussa näkee.

Sanoi myös, että kirjoitukseni ovat jostain syvältä, mutta heti perään korjaten, että syvältä sisimmästä. Tuntuuko tekstiä lukiessa, että miksi? Ongelmallista tässä tilanteessa onkin se, että päätin lopettaa kirjoittamisen tämänkertaiseen tekstiin, koska kerta kerran jälkeen avaan itseäni muille yhä enemmän ja enemmän.

Pian henkilökohtainen yllätyksellisyys onkin poissa. Kaikki alkavat sanomaan, että "Tiedän, luin sun blogista"- viisuja, enkä halua sitä.

Mutta en kadu että aloitin kirjoittamisen, tuntuu vain hektiseltä ajatus siitä, että olen kertonut elämästäni, vielä siten, että kuka vain voi lukea siitä.

Parempi lopettaa ennenkuin paljastan asioita joita en halua. Tiedä sitten onko sellaisia edes olemassa, tiedostettuna ei tietääkseni.

En tunne asiakseni todistella mitään kellekään. En yritä purnata vaikeata lapsuuttani, koska tiedän olevani yksi monien joukossa. En yritä antaa itsestäni erilaista kuvaa mitä oikeasti olen. En yritä vaikuttaa tunteisiin. En tahdo tuomita ketään. Ainut syy, miksi teen tätä, on oma mielenkiinto, ja se mielenkiinto avasi monia silmiä. Tämä oli nyt tässä. Tunnen oloni hieman haikeaksi, koska kirjoittaminen oikeasti helpottaa.

Saatan jatkossakin kirjoittaa, mutta en julkaise niitä missään. Otankin asiakseni nyt laittaa elämäni täysin kuntoon ja sitten miettiä tulevaa. Kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet sepustuksiani. Kiitos myös palautteesta jota on tullut aivan huikea määrä! Oli ilo jakaa ajatuksia: Viimeisen viikon aikana olen päässyt kokemaan pitkästä aikaa, miltä tuntuu, kun kaikki on hyvin. Ei huolta, ei stressiä. Ilmakin on raikasta ja aurinkokin keltainen.

Aloitin tosiaan Subwayssa työt viime viikolla. Pienimuotoista ylä- ja alamäkeä siellä täällä, mutta onneksi rinnassa lukee harjoittelija, niin pienet vahingot suodaan anteeksi asiakkaiden toimesta.

Onneksi tällä kertaa ei käynyt kuten aiemmassa työpaikassani Kotipitsassa. Sain harjoittelijakyltin, jonka ripustin rintaani nimikyltin alle.

Mutta pistin sen ihon läpi ja vuosin verta, mutta en tuntenut minkäänmuotoista kipua ja huomasinkin tehneeni niin vasta työvuoron päätteeksi, kun yritin ottaa miestyyliin paitaa pois, mutta paita kinnasi kipeästi rintavarustuksen kohdalta. Tuntui kuin nännikorusta olisi vedetty. However, aiemmassa tekstissä mainitsinkin pienestä tytöstä, jolle ostin mehun. Tämänpäiväinen työvuoroni saikin kummasti piristystä kun kyseinen perheenpuolikas tuli leivälle, tietämättään, että työskentelen nykyään siellä.

Sanoin on vaikea kuvailla, kuinka tyttö innostui nähdessään minut. Tiedättekö, osoitti vain kädellä nopeasti samalla vilkaisten isäänsä. Tyttö olikin yhtähymyä kokoajan kertoen samalla kuinka kivaa päiväkodissa on. Isäkin kysäisi jos voisin joskus tulla moikkaamaan tyttöä vapaa-ajalla, koska niin paljon tyttö pitää minusta.

Olin otettu, ei tälläistä vain tapahdu? Aiheesta toiseen, en pysty pitkäkestoisesti tekemään mitään. Näköjään koskee myös kirjoittamistakin! Olen kehitellyt tässä itseäni varten surkuhupaisan koomisen, mutta sitäkin atleettisemman retken.

Meinaan nimittäin ensi kesänä POLKEA polkupyörällä ensiksi vaasasta turkuun, jossa ylitän suomen ja ruotsin välisen kanaalin laivalla, josta jatkan matkaani sukulaisten luo vajaan parinsadan kilometrin matkan.

Takaisinkin pitäisi jaksaa tulla. Olen suunnitellut matkan jo niinkin tarkasti, että tiedän jo mitä hankin ensimmäiseksi. Ja se on se polkupyörä. Pyörän perään asetan ikäänkuin peräkärryn, jota on kuitenkin kevyt kuljettaa.

Sen sisälle laitan kaiken matkalla tarvittavan varustuksen. Kuulostaako tyhmältä ja hauskalta? Lisää on vielä tulossa. Olen suunnitellut matkaa jo monen vuoden ajan, mutta koskaan en ole ajatellut voivani tehdä sitä, koska kesät pitää yleensä olla töissä. Nyt olenkin vuoden töissä ennen seuraavaa kesää, jolloin ehdin kerätä vaadittavan pesämunan rahan muodossa. Blaah, ei jaksa selittää. Ensi kesänä näätte ja kuulette lisää.

Kuulostaako tyhmältä vai hyvältä? Kuolemahan tuossa korjaa muutamaan otteeseen, mutta tämähän tehdään. En jaksa vaivautua vaivaamaan vaivaalloisten elämää vaivaalloisella valittamisellani. Sanotaanko, että jos jotain vaikutusvaltaista tapahtuu, jonkin merkittävän tai suositun toimesta, on seuraamukset yleensä, ainakin tässä tapauksessa aivan käsittämättömän hienot!

Alotin bloginkirjottamisen omasta huvista ja mielenkiinnosta johtuen heinäkuun alussa. Kirjotin aluksi vaan asioista, jotka oli mulle tärkeitä ja joihin mulla riitti sanottavaa. Kuukausi tämän jälkeen, todella moni, ja tarkoitan nyt siis TODELLA moni, on ilmaissut mielenkiintonsa teksteihini, joka on puolestaan innostanut luomaan uutta ja erilaista matskua. Joillekkin kirjottamiseni saattaa kuullostaa pyrkimykseltä vaikuttamaan asioihin, jotka ovat itsestäni täysin riippumattomia.

Esimerkiksi ensimmäisten kirjoitusten joukossa oleva "vähemmistöstä välittäminen"- teksti oli laadultaan ensimmäinen, jolla oikeasti yritin vaikuttaa.

En pidä itseäni muita parempana, mutta niinkuin jokaisella meistä on oma mielipide, koin tarpeelliseksi kirjoittaa omia mielipiteitäni, whether you like it or not. Vaasalainen vloggaaja Harmaakorva linkkasi blogini omalle facebook-sivulleen, jonka jälkeen vajaassa kymmenessä tunnissa lukukertoja on tullut reilut lisää sekä tilaajia päälle kaksikymmentä. Tiedättekö sen tunteen, kun nousee hattuun? Purnattiin tuossa ajankuluksi Jussin kanssa mielipiteitä erilaisista blogeista.

Itse kyllä luen, mutta se edellyttää asiasisältöä. Itse en henkilökohtaisesti jaksa lukea kyseisiä blogeja "Tänään olin shoppailemas, ja sitte käytiin mäkkäris ja sit öö, no emmä tiiä mitä muuta"- blogeja. Mutta jos löydän blogin, joka on sekä ulkoisesti sekä sisäisesti tekstiltään mukaansavetävä, niin ihan mielelläni kyllä luen. Jos uskot kuuluvasi tähän jälkimmäisenä mainittuun kirjoittajaryhmään, linkkaa blogisi vaikka kommenttiosioon, niin lukaisen läpi, ja jos kiinnostun niin tilaan ja luen jatkossakin.

Koitankin tähän omasta mielestä hyvin kiteytetyn tekstin jatkoksi konkretisoida edellämainitun manaamisen aihealueen. Kirjoitan tästä päivästä, mitä olen tehnyt ja mitä tulen vielä tekemään. Syödystyä ruoasta sen verran, että mitään en ole syönyt. Tätäkö on olla opiskelija? Eli, heräsin tänään kello kymmenen jälkeen. Katselin facebookin lävitse, mutta perustyypilliseen tapaan, ei sisältänyt juuri mitään mielenkiintoista. Tämän jälkeen menin suihkuun, josta en kerro tarkempia yksityiskohtia.

Lähdin sitten noin kello kahdentoista aikaan käymään toimistolla. Niille, jotka eivät vielä tiedä, niin harrastan lentopalloa suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolle Vaasan Kiistossa, ja olen viime viikot sorvannut itselleni mieluista sopimusta seuran kanssa Puoli yhdeltä hyvä kaverini Teemu soitti, koska olimme sopineet, että käymme kahvilla Vaasan Ammattiopistolla, moikkaamassa toista hyvää kaveria Kirsiä.

Kävimme sielä, jonka jälkeen kävimme vielä "Amis-nesteellä" eli, paikka jossa Amikset kokoontuvat rämisevine volvoine ja bemareineen Teemu lähti töihin ja itse lähdin koomailemaan kattoterassille, koska ensimmäistä kertaa sitten lokakuun, sekä hyvä sää että vapaapäivä kohtasivat toisensa omassa kalenterissani. Matkalla terassille törmäsin edellämainittuun herra "Harmaakorvaan", jossa kovasti kiittelin blogini jakamisesta.

Lupasin tarjota parit oluet kun seuraavan kerran törmätään niissä merkeissä! Parin tunnin koomailun jälkeen toinen hyvä ystäväni Roope soitti ja tuli käymään. Se hyvä puoli tuossa kattoterassissa on, että se sijaitsee niin korkealla, että ei ainakaan itseäni hävetä käpertyä pehmustetulle lattialle auringon paistaessa puolialastomana. Olinkin pelkillä boxereilla ja nousin ylös katselemaan Vaasan menoa ylhäältäpäin, kun huomasin, että vastapäisestä talosta kolme vaaleahiuksista nuorta tyttöä vilkuttelivat itseenipäin.

Käännyin katsomaan taaksepäin, tyhmistyneenä ajatuksesta, että vilkuttaisivat minulle. Vilkutin takasin, jolloin tajusin olevani tosiaan puolialastomana. Olen jo monen päivän, itseasiassa monen viikon ajan himoinnut yhtä kauluspaitaa, joka on hinnaltaan kyllä niin tähtitieteellinen, että pystyin vain haaveilemaan siitä.

Hymyilin veikeästi, kävelin sovituskoppiin ja kääntyilin ja edestakaisin kokoajan hymyillen. Mutta sitten tajusin, että paidalla on siltikin hintaa sen 75 euroa, jonka jälkeen laskin nopeasti, että sillä samaisella rahalla saa suurinpiirtein kaksisataakahdeksankymmentä makaroonipussia. En sitten ostanutkaan kauan himoittua kauluspaitaa. Tuli olo, että olenko oikeasti näin köyhä. Ostin paidan, mutta ajattelen sen jatkuvasti olevan sama kuin mitä olin kauan himoinnut. Nyt pitäisi jaksaa lähteä lenkille Kirsin kanssa.

Reeni-into onkin ollut niinjanäin, vaikka pyrin kesäkuntoon. Illan suunnitelmat on tosiaan aivan auki, mutta koomailu on yleisestiottaenkin niin mukavaa, että en pistäisi pahaksi, vaikka makoilisin mahtavanpehmeällä parisängyllä pelaten Candy Crushia samaanaikaan kuunnelllen NRJ Top soittolistaa.

..

Itsetyydytys foorumi sex work pori homo

Jokaisella herää mielenkiinto, että mitä, kuka ja mistä henkilö on kadonnut, mutta kuvaus uutiselle ei itsessään kerro sitä, vaan se vaatii linkin avaamisen, saadakseen tietää, mistä henkilö on kadonnut. Kirjotin aluksi vaan asioista, jotka oli mulle tärkeitä ja joihin mulla riitti sanottavaa. Ollakseen kunnianhinoinen täytyy myös kestää paineet olla itsepäinen, lähtökohtaisesti itserakas sekä joskus myös tunteeton. Pian henkilökohtainen yllätyksellisyys onkin poissa. Eräälle henkilölle tuntuikin olevan vaikeaa ymmärtää asiaa, että teenkin tätä vain omaksi ilokseni, en miellyyttääkseni muita.

: Yli polven saappaat kyrpää homoseksuaaliseen äidille

XXX WEBCAM GAY GAY CHATTI 146
MÄLLIT SISÄÄN ESTONIA HOMO SEX Olin valehtelematta se pelokkain sekä ujoin, enkä myöskään suuremmin valehtele jos sanon että olen meistä seitsemästä saanut elämän parhaiten radalleen. En pidä tyypillisenä ominaisuutena itselleni, että sanon asiat suoraan, mutta nyt sanon. Joillekkin kirjottamiseni saattaa kuullostaa pyrkimykseltä vaikuttamaan asioihin, jotka ovat itsestäni täysin riippumattomia. Miksei tässä voisi hieman myös parantaa maailmaa ja käsitystä maailmasta? Siltikin kaikista palauteviesteistä tunnepitoisin mitä olen kirjoitteluni aikana saanut on vanhalta koulukaveriltani. Käännyin katsomaan taaksepäin, tyhmistyneenä ajatuksesta, että vilkuttaisivat minulle. Koulussa opiskeltiin siis viikottain.
Klitoriksen stimulointi sex gay work net tampere 813
Kiinnostaa yhtä paljo ku politiikka. Lisäksi kirjoitusten tulee luonnollisestikin noudattaa muun muassa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja hyviä tapoja. Jos jotain askaruttaa jokin asia, niin pureudun siihen ihan mielelläni, mutta jos johonkin asiaan tahdon eniten vaikuttaa, on se koulukiusaaminen sekä vähemmistöjen puolustaminen. Pitkälti koko yön olen tutustuttanut itseäni Youtuben videoihin. Samallatavalla  niinkuin Harmaakorva pureutuu asian ytimeen, pyrin itsekkin, ainoana poikkeuksena käyttäen kielellisiä ilmaisutaitoja. Sen jälkeen jouduin, tai itseasiassa en joutunut, vaan halusin jopa omasta tahdostani käydä juttelemassa terapeutille lapsuuteni traumoista.

SEKSIÄ LAPPEENRANTA PARHAAT HOMOSEKSUAALISEEN PORNO SIVUT